Intuitiivisesti meille

Blogissani kirjoitan siitä mikä milloinkin intuitiivisesti kirjoitettavaksi nousee. Oivalluksia ja niksejä, joista olen elämässäni hyötynyt. Sisältä kumpuavia ohjeistuksia, joita itse pyrin omassa elämässäni noudattamaan. Jos tunnet resonanssia siihen mistä kirjoitan, voi se olla tarkoitettu myös sinulle. 

Jos koet olevasi nuupahtaneessa olotilassa tai jumissa jonkin asian kanssa, luo jotain. Laita energia tietoisesti virtaamaan.

Tietoa minusta

Nimeni on Eliisa Ropponen. Olen tarot-tulkitsija ja taiteilija. Intuitio on työkaluni.

Henkisyydestä olen ollut kiinnostunut varhaisteinistä saakka eli jo paljon ennen kuin siitä alettiin puhua tämän päivän mittakaavassa.

Lue lisää

Tarot-tulkinta

Tarot-tulkinta ei ole ennustamista. En usko kovin monen asian, jos minkään, olevan kiveen hakattua. Me itse luomme omaa todellisuuttamme. Meillä on vapaa tahto ja myös vastuu omasta elämästämme. Samaan aikaan meitä kuitenkin johdatetaan henkimaailmasta ja sielu-itsestämme käsin sillä jokainen meistä on syntynyt jonkinlaisen sielunsuunnitelman kanssa tänne ihmiskehoon seikkailemaan.

Lue lisää

Taide

Taiteen parissa olen puuhastellut noin 11 vuotta. Tyylisuunnakseni sanoisin Vedic Art tai intuitiivinen taide.

Lue lisää  

Ota yhteyttä

eliisa@intuitiivisestimeille.fi

Ota minuun yhteyttä